Lähestulkoon koko pandemian ajan olin seurannut delhiläisen tanssikoulun, Bhangra Arenan, tunteja ensin Instagramin kautta, ja livetuntien jatkuttua Zoomissa. Sunnuntaisin viritin puhelimeni valmiiksi, join kupin aamuteetä ja seurasin kun uutta koreografiaa opetettiin punjabin kielellä. Vaikka osaan vain hieman sen sukulaiskieltä hindiä, opin seuraamaan opetusta melko tehokkaasti – tästä tuli lähes jokasunnuntainen rutiinini.

Intian-matkani aikana halusin tietenkin tavata Delhissä asuvan bhangra-opettajani ja oppia häneltä lisää, sekä päästä tälle puhelimeni ruudulta tutulle studiolle tanssimaan. Huonoksi onnekseni opettajani muutti juuri ennen matkaani Kanadaan – kuinka huono tuuri minulla olikaan! Hänen perheensä tarjoutui kuitenkin majoittamaan minut Delhissä oleskeluni aikana, joten pääsin kokemaan intialaista perhe-elämää nyt myös kaupunkilaisesta näkökulmasta! Oli myös jännittävää nähdä opettajani asunto, jonka olin Intian lockdown-tilan aikana oppinut tuntemaan bhangra-tunteja seuratessa. Pääsinpä sittenkin vierailemaan myös kuuluisalla studiolla sekä tapaamaan muita oppilaita, tällä kertaa tosin uuden opettajan johdolla.

Myös Delhissä tapasin ja tanssin useiden sellaisten tanssijoiden kanssa, joita en ollut ennen tavannut kuin ruudun ja viestien välityksellä. Sama kaava toistui kuin aiemmin matkani aikana: keskustelu ja vuorovaikutus sujuivat luontevasti, sillä ymmärsimme toisiamme ongelmitta tanssin kielen kautta.

Olen matkani jälkeen jäänyt miettimään erityisesti sitä, miten helppoa onkaan tavata muita tanssijoita, joilla on sama intohimo. Me ymmärrämme toisiamme lähtökohdista, iästä tai äidinkielestä huolimatta.